Lapsi median pyörteissä

Olen syntynyt ja kasvanut aikana, jolloin mediakanavina oli televisio, jossa oli vain kaksi kanavaa ja radio, josta automatkoilla kuunneltiin musiikkia. Kotiin tuli Satakunnan kansa, joka oli pelkästään uutisointiin tarkoitettu lehti. Ei ollut tietokonepelejä, eikä pelikonsoleita, ei kännyköitä eikä tablettitietokoneita. Leikittiin paljon ulkona, sisällä pelattiin lautapelejä ja leikittiin ja välillä vaan tylsistyttiin. Lastenohjelmia tuli televisiosta maksimissaan tunnin ajan päivässä.

Kaikki on muuttunut. Televisiokanavia on kymmeniä ja monet niistä tarjoavat lastenohjelmia lähes yötä päivää. Pelit ovat nykyään kännyköissä, tableteissa, tietokoneissa ja pelikonsoleissa, kiinnostus lautapeleihin vähenee. Mainontaa on kaikissa lehdissä, TV:ssä ja radioissa niin, ettei siltä pysty piiloutumaan. Miten tämä kaikki vaikuttaa lapseen?

Lapsi tarvitsee median käytössä vanhemmiltaan opastusta ja tukea, mutta myös kuuntelua, läsnäoloa ja yhdessä tekemistä, jotta hän oppii käyttämään mediaa vastuullisesti, tietoisesti ja kunnioittavasti. Vanhemmat antavat lapsille esimerkkejä ja käyttäytymismalleja. Lapsen median käyttö muodostuu paljolti kodista saatuun esimerkkiin. Tärkeitä ovat myös vanhempien asettamat rajoitukset ja säännöt. Vanhemmat ovatkin lapsensa tärkeimpiä mediakasvattajia. Perheen mediankäyttöä havainnoimalla voi huomata, miten oma tai perheenjäsenten mediankäyttö voi vaikuttaa lapseen.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kirjoittaa seuraavasti: ”Nykylapset ovat jo hyvin pienestä koko ajan valtavan ärsyketulvan keskellä, mikä aiheuttaa aistien ylikuormittumista. Esimerkiksi lasten piirretyissä tapahtuu koko ajan valtavasti. Tässä me aikuiset olemme epäonnistuneet aika perusteellisesti. Me emme toimi suodattimina ärsyketulvaa vastaan. Emme ymmärrä lapsen perusolemusta. Lapsi ei ole minikokoinen aikuinen, vaan keskushermosto ja aivot ovat vielä aivan erilaiset ja kehittymättömät. Teini-ikäisten kohdalla tyttöjen ja poikien ero näkyy siinä, miten he suhtautuvat pelaamiseen ja sosiaaliseen mediaan. Tytöt ovat riippuvaisia sosiaalisesta mediasta, jossa he jakavat hyvinkin intiimejä asioita. Tytöillä voi olla somessa kymmeniä tai satoja kavereita, joita he eivät koskaan kutsuisi kotiinsa. He ovat naiiveja ja empaattisia maailmanparantajia, jotka ahdistuvat ja ylikuormittuvat asioista, joille eivät voi yhtään mitään. Poikien ongelmana taas ovat koukuttavat väkivaltapelit. Monet tutkimukset osoittavat, että näiden pelien pelaamisella on yhteys väkivaltamielikuviin, empatian puutteeseen sekä jatkuvaan stressiin, josta seuraa makeannälkää ja lihomista. Moni vanhempi on todella huolissaan poikien pelaamisesta, mutta sanoo, että K-18-pelien pelaamista on vaikea valvoa, koska kaverit saavat pelata.”

Paljonko ruutuaikaa sinä annat lapsellesi päivässä? Katsotko televisiota yhdessä lapsen kanssa? Tunnetko pelit, joita lapsesi pelaa? Kuinka paljon aikaa sinä vanhempana käytät somessa?

Nämä ovat kysymyksiä, joita kannattaa pohtia koko perheen kesken ja luoda omalla perheelle sopivat rajat ja säännöt niin, että myös aikuiset noudattavat niitä. Lapsemme tarvitsevat aitoa läsnäoloa ja kohtaamista oman vanhempansa kanssa, eikä se onnistu, jos kohtaamme lapseen puhelin kädessä samalla somettaen. Lapsi tarvitsee kuulevan ja vastaavan vanhemman ja kodin, jossa on mahdollisuus myös ”tylsistyä”. Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ihme ja arvokas omana itsenään. Voisiko mediaympäristöstä pitää vapaapäivän koko perheen kesken ulkona piilosta leikkien tai lautapeliä pelaten?

Sanna Niinisaari
lastenohjaajaopiskelija